Tilitoimistoala elä suurten muutosten aikaa. Taloushallinnon prosessit ja raportit automatisoituvat kovaa
vauhtia.
Ohjelmistorobotit vapauttavat aikaa oppimiseen ja
asiakasyrityksen asioiden perehtymisen. Tulevaisuudessa alan ihmisiltä
vaaditaankin uudenlaista osaamista, uteliaisuutta ja rohkeutta astua uuteen,
neuvovampaan rooliin. Kirjanpitäjät tulevat substanssiosaamisen lisäksi
tarvitsemaan bisnesosaamista, jotta kilpailuetu voidaan säilyttää. Siispä nyt,
jos koskaan on aika panostaa kehittämiseen ja konsultointiosaamiseen!
Keväällä 2018
Seinäjoen ammattikorkeakoulu käynnistää monipuolisen ja ilmaisen (Kyllä,
ILMAISEN! ;)) koulutussarjan osana DigiTili 2020 -hanketta, jonka tavoitteena
on kehittää Etelä-Pohjanmaan alueen tilitoimistojen liikkeenjohdollista
osaamista sekä konsultointiosaamista. Koulutussarja antaa tilitoimistoille oman
yrityksen sekä asiakasyrityksen kehittämiseen toimintamalleja ja työkaluja,
joita tilitoimistot voivat hyödyntää omassa konsultoivassa roolissaan
asiakasyrityksissä. Hanketta rahoittaa Euroopan sosiaalirahasto.
a) tilitoimistojen roolin muutos
b) digitalisaation mahdollisuudet
c) talousjohtaminen ja
suorituskykymittaristot
d) rahoitus ja
rahoitusvaihtoehdot
e) tulevaisuuden ennakointi
f) markkinointikyvykkyys
g) kasvuyrittäjyys ja
omistajanvaihdokset
h) strateginen johtaminen
i) ekosysteemiajattelu yritysten
kehittämisessä
j) tiedon hankinta, jalostaminen
ja tiedon louhinta
Koulutussarja
alkaa keväällä 2018 jatkuen aina talveen 2019 saakka. Koulutuksia järjestetään
kahdesti kuussa, n. 4h/kerta. Kaikki koulutukset ovat ilmaisia
tilitoimistoyrittäjille ja yrityksen henkilöstölle. Tarkemman
koulutusaikataulun ja koulutusten sisällöt löydät tästä blogista kohdasta:
Koulutukset. Seuraamalla hankkeen Facebook-sivuja pystyt myös ajan tasalla
tulevista koulutuksista ja ajankohtaisista uutisista: https://www.facebook.com/digitili2020/
Tervetuloa
koulutuksiin!
Jennika
Lisätietoja
hankkeesta ja koulutuksista antaa projektipäällikkö Henri Teittinen
henri.teittinen(at)seamk.fi ja asiantuntija Jennika Hakola
jennika.hakola(at)seamk.f
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti